Sisustusjuliste hirsiseinällä

Mistä kaikki alkoi

Pidin usean vuoden pystyssä Velin puoli -blogia todella laiskalla kirjoitustahdilla. Kun edellisestä kirjoituksesta oli kulunut yli vuosi, ajattelin ajankohdan olevan oikea kehitellä jotain uutta, parempaa ja mielenkiintoisempaa. Velin puoli paikkana ei ole hävinnyt mihinkään, mutta kotoja, joissa vietän öitäni on paljon enemmän. Jokaisessa mökissä ja asunnossa on omat remonttinsa, askareensa ja puuhansa, joita mieluusti avaan ja selitän näin blogin välityksellä.

Sen verta laiska edelleen olen, että tuon aluksi sisältöä vanhasta blogistani tähän blogiin päivitettynä. Toki kun kevät koittaa ja heräilen talvihorroksesta, rupean tuottamaan ihan uusia juttuja ja aiheita.

Kuvan sisustusjuliste roikkuu Velin puolen keittiössä. Julisteen on suunnitellut ystäväni, jonka muita tuotoksia voi katsoa hänen verkkokaupastaan.

-Veli

 

Nyt kuuntelen: